lauantai 18. huhtikuuta 2015

Lauantai

Heipsansaa! Se on lauantai ja eilisen siivouspäivän jälkeen kämppä näyttää taas siltä, että eilisestä siivouksesta olisi aikaa vähän kauemminkin. Muksut tykkäsivät taas touhuilla keittiössä ja Adessa kippasi nätisti sokeripurkista sokerit päällensä ja lattialle. Sama meno jatkui myös myöhemmin lasten huoneessa ja olohuoneessa.

Muuten aamu alkoi mukavasti, kun sain itse vaihteeksi jäädä pötköttelemään vähän pidemmäksi aikaa. Mirka puolestaan laittoi muksuille aamupalaa ja touhusi heidän kanssaan sillä aikaa, kun minä olin vielä unihiekat silmissä.

No vihdoin kun heräsin niin pompin alakertaan keittelemään "aamukahveja". Touhuttiin hetki skidien kanssa ja Mirka lähti käymään isovanhemmillaan kylässä. Jäin siksi aikaa muksujen kanssa touhuamaan. Mirkan lähtiessä skidit jäi syömään välipalaa.

Välipalan jälkeen oli aika mennä päikkäreille, kun alkoivat molemmat muksut olla aika mahdottomia. Adessa nukahti aika nopeasti, mutta Rasmusta ei liiemmin väsyttänyt.

Aikansa Adessa nukkui ja Rasmuskin yritti nukkua, mutta tuloksetta. Teeveestä tuli sopivasti Karvinen-animaatio, jota skidit seurailivat sillä aikaa, kun Mirka teki ruokaa ja minä kävin kaupassa ostamassa lisää vaippoja ja jogurttia illaksi lapsille.

Tulin kaupasta ja huomasin, että skidit olivat sillä aikaa saaneet olohuoneeseen vähän uutta ilmettä. 

Siinä oli näppärästi tuhottu Mirkan puolenväliin saama 1000 palan palapeli. No eipä siinä oikein tiennyt, että olisiko pitäny itkeä vai nauraa. Laitettiin sitten ruoan jälkeen lapset siivoomaan, mutta niinkuin arvata saattaa jälleen kerran, eihän siitä tullut mitään.

Tässä vähän tätä päivää tiivistettynä tähän asti. Kiitos jälleen kerran kaikille ketkä jaksavat lukea blogia sekä ovat kommentoineet ja antaneet palautetta.

Adios amigos!

2 kommenttia:

  1. "Kute huomaatte ni vaihdoin vain järjestyksen, en siivonnut. Meillä on siivouspäivä torstaisin," kertoi Mirka.
    Ja Jere kertoo että siivositte eilen perjantaina...siivositte 2 päivää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torstai on siis meidän siivouspäivä, mutta viime torstai oli niin kiireinen ettei joutanu siivoamaan. :)

      Poista