lauantai 18. huhtikuuta 2015

Peeerjantai!

Heimoi. Sain vihdoin ja viimein tuon hiuksien värjäyksen tehtyä.
Punapää on irti. Jeij. Niistä tuli ehkä vähän liian kirkkaat :D Mut eihän se mitään :)
Käytän siis Liven punaista hd väriä. Pistän värin kuiviin kammattuihin hiuksiin.
Aikaisemmin olen saanut yhden tuubin riittämään, kun ollut jo pohjana punainen pää.
Sävystä on tullut silloin kirkkaampi ja täyteläisempi. Nyt oli vaalea pohja, joten 2 tuubia EI RIITTÄNYT lainkaan, joten jouduin jatkamaan Biozellin punaisella colormaskilla.
Tänään oli siivouspäivä. Jere raivas muksujen huoneen lattiasta kattoon ja ite siivosin alakerran. Löysin ruman, vanhan ja ylipitkän käytävämaton, jonka sit päätin länttässä väliaikasesti keittiöön.  Keittiön omat matot ovat jo toista viikkoa odottaneet pesuvuoroaan. xD Oon laiska :B

 

 Kävin roudaamassa isoäidin vintiltä pari omaa vanhaa rumaa tuolia kotii. Tarkoitus olis ehkä joko ostaa kaksi uutta tuolia TAI maalata ne vanhat sit esim valkoiseks. Nyt olvat puun väriset, perus kellertävät. Meillä on pieni ruokapöytä, enkä oo ite nyt pariin kuukauteen syönyt sen ääressä, kun ei ole riittävästi tuoleja. Asia hoidettu. Tein noista kahesta tuolista muksuille yhteisen "sohvan" Heitin harmaaruudullisen kankaan päälle ja avot. Ei ihan niin paha vaik silmiä särkeekin ko kattoo keittiötä nyt. :( :D Muksut ihmekyllä söivät ruokansa ensimmäistä kertaa kiltisti- ilman mitään temppuiluja. :o
 
 Leivän päällä siis oli kikkua, mutta muksut vetäisivät ne kilpaa nassuihin heti leipien tullessa pöytään. Hyvä ettei käsistä vieneet xD Myös molemat joivat heti maitonsa ykösellä alas.
Varmaan oli jano, kun peuhasivat uudella "leikkimökkiteltalla", jonka toin yllätyksenä tuolien hakureissulta. Mökki löysi paikkansa muksujen huoneesta, "Rasmuksen puolelta" Sisustimme sen yhdessä. Teimme pienen keittiön, jossa Rasmushan tykkäs enemmän kokkailla ko Adessa. :D

     
 Yöunille lapset kävivät melkein kiltisti. Rasmus nukahti miltein heti, mut Adessa ei oikein malttanu. Parisen kertaa tyttö nous leikkimään nukella. Jere kävi kattomassa ensimmäisellä kerralla ni siellähän se oli nukke rattaissa ja pikkumamma menossa kauppaan. :D Toisella kerralla oli siirtynyt käytävään leikkimään, varmaan ettei herättäis Rasmusta. Sit päät tää äippä vaikuttamaan. Ei kuule noussut sen jälkeen, kun menin ilmottamaan, et vauvanukke tulee koht yksin alakertaan nukkumaan jos ei pää pysy tyynyssä. :) Kävivät kyllä aika hyvin nukkumaan nyt kun huone on jaettu kahtia.

 
Sit alko tää ihana "oma-aika".
Syötiin parit sämpylät ja katsottiin pari jaksoa Salemia. Sit alko mein LEIKKIkinastelu.

1. Yritä saada mahollisimman monta "iskua" kumppaniin
(tökkiminen kylkeen tai puristus pyllyyn)
2. Estä kumppanin iskut
Tän jälkeen herra painu omalle koneelle pelailemaan. Pakko myöntää, et aika hyvin pelaa :o
Ihanko ois jotain leffaa kattonu - mitä nyt tän blogin päivittämiseltä kerkesin vilasta.


Nyt yks jakso frendejä ja sit nukkumaan. Adios! -Mirdeh-

4 kommenttia:

  1. Ok. Kivaa iltalukemista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meni hieman myöhäseks tää postaus :D

      Poista
  2. Maksaako Rasmuksen isä elatusmaksua? Jos maksaa, paljonko ja onko se tarpeeksi? Mitä sillä summalla saa lapselle ostettua?

    - Utelias

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksaa hää. Tottakai rahaa vois tulla vaik enemmänkin, mut oon tyytyväinen tähänkin.
      Tämän kuun elatus meni pojan harrastekerhon osallistumismaksuun.
      Yleensä tuo raha menee lapsen ruokintaan.
      Myös vaatteet ja lelut ostan sillä rahalla kun tarvis.
      kuinka niin? :))

      Poista