tiistai 14. huhtikuuta 2015

Touhua kerrakseen.



Heräsin Iran soittoon. Ira tuli käymään ja lähti viemään Rasmuksen miun kanssa tarhaan.
Kipastiin ärrän kautta ja takas himaan. Juteltii hetki kunnes Ira lähti töihin ja ite hain energiajuoman ja painuin pihalle rämpyttelemään kitaraa. Miulla on lainassa koristekitara. Kaula on vääristynyt ja kaiken lisäks se on hyvin epävireessä. Eipä jaksa haitata. Oon epätoivosesti yrittäny opetella soittamaan. Ehkä kymmenen vuoden päästä osaan jo paremmin. :)








Päätin sitten jostain ihmeen hetken mielijohteesta vaihtaa lastenhuoneen järjestyksen. Jaon huoneen kahtia. Syynä oli se, ettei muksut oikein antaneet toistensa nukkua kun sängyt olivat vierekkäin. Katotaan nyt jatkossa.
Kute huomaatte ni vaihdoin vain järjestyksen, en siivonnut. Meillä on siivouspäivä torstaisin, mutta huomenna olis tarkoitus pojan kanssa hieman järjestellä leluja ja heitellä vanhat pois.




 
 

Sen jälkeen siirryinkin sitten porukoille siivoomaan papan autoa. Olin saanut maksun työstä jo etukäteen, hommat oli takatalven vuoks hieman siirtynyt. Mut homma hoitu tunnissa. :) Btw ei oo ees onneks pitkä matka porukoille. Pihalta näkee jopa oman talon :D



Menin kotiin ja yllätyin ko Jere oli siivonnut, pessyt pyykkiä ja tiskannut <3
Ovessa oli lappu sydämien kera; "..Menin Janin kanssa kahville.."
Miulla on sitten aivan ihana mies. <3
Aloin just kirjottamaan vastausta lapulle, et meen hakee pojan ja siitä kauppaan, mut muru tuliki just kotiin. Lähettiin sit yhessä kaupoille. Sillalla on alkanu joku v*tturemppa, monia minuutteja ootellessa valoissa ja 2 autoa kerkes yhillä vihreillä.

  

Matkalla sit ihastelin kauniin punaista taivasta. Jere sit ihmetteli et mitäs ihmettä, ko hää näkee kaiken vaan sinisenä. No syy löytyikin yksinkertaisesti miun aurinkolaseista xD
Pakko pistää kuvat ko otinki ihan tätä blogia varten.
Eli sinine kuva normaalisti otettu ja oranssinen aurinkolasien lävitse.  
Puolivälissä matkaa huomattiin taivaalla upeita pilvirypäleitä. Jännä sana :D mut selittää hyvin.




Kotona sit pistin ihanan kaakaon tulemaan. Suosittelen kokeilmaan maistuu miun mielestä vähän joulukalenterien suklaalle :DD



NII JA SIT KAIKKI KUULOLLE.
On tosi kiva et käytte lukemassa blogia ja kommentoitte. Positiivista juttua sekä myös hieman kritiikkiäkin on ihan hyvä saada tänne :) Mut se et TUTUT tulee anonyymin takaa haukkumaan on jo vähän liian säälittävää. Käyttäkää omaa nimeä, jos haukkua haluatte. :) Te jotkut ette välttämättä nyt tykkää miusta tai Jerestä saati meidän blogista, ei tarvitse lukea tätä, emme me pakota. Älkää huomioiko julkasuitamme facebookissa. Ymmärtää sen et on kateellisia ja katkeria ihmisiä.
EI MINUA KIINNOSTA kuinka pidät minua lehmänä tai blogia p*skana.
Ei väliä rakastatko vai vihaatko minua. Kunhan oon sinun mielessä ;)<3
Haters gonna hate.

XOXO Mirka


5 kommenttia:

  1. Se, että käydään lukemassa ja haukutaan kertoo vaan siitä, että ihmisellä itsellä on elämässään, joku pielessä. Lisäksi olette kiinnostavia, että eivät voi olla lukemattakaan, vaikka heitä ärsyttää. Suurin syy tähän on kateellisuus, vaikkakin moni kiusaaja ja haukkuja ei sitä tunnista itsessään. " Kateus on epämiellyttäviin ajatuksiin liittyvää oloa, joka voi ilmetä inhona, panetteluna ja vastoinkäymisistä iloitsemisena. Kateellinen ihminen ahdistuu muiden menestyksestä ja saattaa vaipua itsesääliin. Kateellinen kadehtii, vaikkei toisen onni olekaan itseltä pois ja rakastaa sitä, mitä muilla on. "

    VastaaPoista
  2. Moi. Sori en tunne teitä kumpaakaan henkilökohtaisesti ja tulin Petri Pennan blogin (sitä kipeenä ollessa tuli seurattua) kehotuksesta katsomaan tätä teidän blogia. Ja ihmettelen edelleen että nykyihmiset haluaa koko elämänsä levittää vieraiden ihmisten luettavaksi. Je en todellakaan ole kateellinen teille. Minulla on oma elämä ja läheiset joiden kanssa vietän aikaani ja ei ole tarvetta mainostaa sitä elämää vieraille ihmisille. Siksi edelleen anonyyminä tämän kirjoitan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tietääkseni mainostuksella ja kertomisella on eroa. Me emme mainosta elämäämme, vaan kerromme siitä. Ihan sama asia on Facebookissa jakaa tilapäivityksiä. Me kirjoitamme vain blogia.

      Poista
    2. En ymmärrä pointtiasi. "Minulla on oma elämä.." Eikö meillä sitten ole?
      Ei blogin pitäminen tarkota sitä ettei elämää olis.
      Kaikkihan sitä blogia kirjottavat, myös julkkikset.
      Jotkut kertovat elämästään ja jotkun leipomisesta tai neulonnasta.
      WHY TO MAKE SO BIG DEAL ABOUT IT?

      Poista
  3. Oman elämän kertomista toisten luettavaksi, mitäs sitten on ne sadat tuhannet elämänkerrat? Itse ainakin mielelläni luen sellaisia kirjoja, jotka kertovat jonkun elämästä ja eivät ole fiktiota. Ettei tämä ihan nykyihmisten uusi keksintö ole levitellä omaa elämää muiden luettavaksi. Itse voisin myös pitää blogia ja minulla olisi vaikka mitä kerrottavaa elämästäni ja sen ruusuista ja risuista, mutta yksi syy siihen on se, että en pidä, kun juuri ja juuri riittää taidot kirjoittaa tänne, sillä en hallitse sitä puolta. Lisäksi kaikki blogia pitävät raottavat sen verran elämäänsä, kun siltä tuntuu sen verran, kun haluavat muiden saavankin tietää. Elämässä kuten näilläkin blogin pitäjillä on asioita jotka jäävät vain neljän seinän sisään. Enää ei onneksi päde sanonta... KEL ONNI ON SEN KÄTKEKÖÖN :)

    VastaaPoista