tiistai 22. syyskuuta 2015

Peli-ilta

Hei moi. 
Tää tulee vähän jälessä, mut kuitenkin. Tässä miun sukulaisten (äitin ja tätien) kanssa suunniteltiin peli-iltaa viikkoja takaperin ja nyt tossa viime lauantaina (päivä jälkeen Adessan juhlien) se toteutui. Menimme kolmen aikaa Joutsenoon. Ensin tietenkin kävimme hakemassa kaupasta tummia viinirypäleitä ja tuc-suolakeksejä, sillä peli-ilta meni nyyttärimeiningillä. Kun päästiin paikalle silmät suureni ja suu loksahti auki. Keksipaketti ja viinirypäleet olivat muuttuneet säälittäviksi. Pöydät notkuivat täynnä hekkuja. 

Oli levylihapiirakkaa, nakkikätköjä, jotain fetapiirakkaa, makaroonisalaattia, feta-viinirypäle salaattia, coctail-tikku  naposteltavaa, kirsikkatomatteja, sipsejä, suolakeksejä, siemenistä tehtyä näkkileipää, pähkinöitä, viinirypäleitä, karkkia, hyydykekakku, mokkapaloja, tuulihattuja, kuivakakkua, suklaata.. jne.. 
 

Tottakai ensin keitettiin kahvit ja syötiin kahviherkut, eli kakut ja mokkapalat.
neljä ihmistä kerrallaan ja vuoron vaihto. Osa lapsista söivät Marian huoneessa, koska eivät jaksaneet odottaa vapautuvaa paikkaa. Kierroksen jälkeen oli "ruuan" vuoro, makaroonisalaattia ja suolasia. Samalla tässä tehtiin muutamia visoja. Lapsille oli musakisa; Kuuntele tunnusmusiikki ja valitse ohjelman kuva. Rasmus tunnisti kaikki viisi, Adessa taas ei oikein jaksanut keskittyä vaan heti musiikin alettua näytti minulle "ihan sama, mikä vaan" kuvaa. Muumin tyttö kyllä tunnisti :)
Tämän jälkeen oli aikuisille sama visa, tunnareita tosin oli 40kipaleita. Osa sellaisia ohjelmia, mitä en oo koskaan nähnyt saati kuullutkaan. Me Jeren kanssa tultiin molemmat kolmansiksi. Jere oli kolmanneksi paras ja minä kolmanneksi huonoin :D

Lapsille oli selitä sana- visa, Adessalle ja Rasmukselle oli muutama helpompi sana. Laitan sanat ja ihanat selitykset postauksen loppuun :)) Aikuisille oli myös saman tyylinen visa tässä muutama kysymys mitä siihen oli laitettu; "hevosen ja aasin jälkeläinen?", "mitä on natriumkloridi?", "nimeä muniva nisäkäs", "nimeä lentävä nisäkäs" ja "selitä sana reviiri" jne. Tiedätkö sinä nämä vastaukset ilman googlea? Jos tiedät, pistä ihmeessä kommentteihin vastaukset. :) muista, ei saa huijata ;)


Jere ja Adessa lähtivät kuuden aikoihin jo pois, juuri kun Hanna toi vanhoja valokuva-albumeita katsottavaksi. Koska Jere ei ollu katselemassa vanhaaminua, niin päätin lätettää pari kuvaa albumista :D Mirtsu pienenä :D


Rasmus lähti seitsemän jälkeen papan kanssa kotia ja minä jäin puoleen ysiin asti pelailemaan ALIASTA. Me Hannan kanssa olimme pari, meidän tiimiin liittyi arvaajaksi myös P. Likka sai myös kerran yrittää selittää :D Me johdimme Hannan (ja P:n) kanssa peliä, kunnes kaksi viimeistä kierrosta johtivat meidät häviöön. Yritin mm selittää Hannalle sanaa Kuula ja ensimmäisenä tuli mieleen Salatut Elämät. Ja kyllä nyt jokainen tietää ketä hahmoja parin vuoden aikana salkkareissa on pyöriny. Alotin siis selittämään tohkeissani "Salatut elämät, Helenan ja Sergein sukunimi!!" Hanna kattoo miuta ko tyhmää ja tokasee sit ettei hää kato salkkareita. FAIL! No alan sit selittämään et se on sellanen kova, pyöree. Vastaus sieltä tuli. Kyllä, ei täysin oikea, mutta pisti huvittamaan kaikkia. Voisivat vaihtaa Helena Kuulan Helana Keilapalloksi. :D


Nyt tähän loppuut ne odotetut sanat ja selitykset: :)))


AAMU=
Herätään kouluun -Maria (6.v)
Sillo herätään kouluun -P (9.v)
Päivän alku -S (6.v)

Tuo (osottaa ulos), aamulla leikitään -Adessa (3.v)
Aurinko paistaa, aamulla leikitään, pelataan ja mennään tarhaan -Rasmus (vajaa 4v.)

ELÄKE=

Ei oo enää työtä -Maria
Kun jää töistä pois ja on vanha -P
Kun ei enää voi olla töissä -S
Sininen -Adessa
Vanha -Rasmus

KESKI-IKÄ=
On koulussa -Maria
Täysikä -P
5 -S
(Ei vastausta) -Adessa
Viikko -Rasmus

KIIKARIT=
Niillä näkee paremmin -Maria
Voi kattoo jotain tarkemmin -P
Semmoset mil katotaan vaikka lintuja -S
Niitä syödään -Adessa
Katotaan ympäri maailmaa -Rasmus

YLIOPPILAS=
On kolmannella luokalla -Maria
Se on se kun menee lukioon -P
Yläasteella oppilas -S

KOULULAINEN=
Aikuinen -Adessa
On koulussa -Rasmus

YDINVOIMALA=
Voima -Maria
Sieltä tulee sähkö ja vesi -P
En tiedä -S

TEHDAS=
Tehään papereita -Adessa
Siellä laitetaan savua -Rasmus

SATEENKAARI=
Sateen jälkeen tulee taivaalle -Maria
Tulee kun sataa ja paistaa aurinko -P
Se on värikäs, tulee taivaalta maahan -S

Taivas, ylhäällä, kaikkea värejä -Adessa
On violetti, taivaalla, kesällä, tulee putkesta -Rasmus

RUSKA=
Ruskee, lehet ja syksy -Maria
Kun lehdet tippuu puista ja on syksy -P
Lehet muuttaa väriä -S

SYKSY=
Piha, lapset kävelee -Adessa
Puita kaatuu, vaihtuu väri -Rasmus


XOXO Mirka :)

2 kommenttia:

  1. Luen aina kaikki postaukset mut en koskaan kommentoi. Nyt on pakko!

    Vaikutatte todella ihanilta vanhemmilta! Ihailen miten keksit lapsille kaikkea mukavaa puuhaa, vaikuttavat tosi onnellisilta :-) ja syystä, luotte niille ihanaa lapsuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista <3 Aina kuitenkaan kaikki ei mene niin kuin suunnittelee. MONET askartelu, piirustus, leikki ja pelihetket ei mene oikein nappiin. Hetken lapset jaksavat olla kiinnostuneita, mut sit vaan se lopahtaa. ENEMMÄN viihdettä nykyään lapsille tuo Daniel Tiikerin, Pokemonin ja Jeren pelailun katsominen. :/ Yritämme olla mahdollisimman hyviä vanhempia :) Pian on pojan synttärit ja suunnitteilla uimahalliin tai kylpylään meno. :)

      Poista