sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Mirtsun selityksiä..





Heihoi vaan kaikki. Tää on vähä tällanen välikatsaus tähä mein arkee ja mitä on tapahtunu tän vuoden puolella :D Ensinnäkin. Isoäitini syntymäpäivät oli ja kävimme juhlimassa niitä. Tein mammalle lahjaksi Captain Jack Sparrowin kolvilla(polttokynällä) puunpalaseen. :) Toisessa kuvassa näkyy serkkutyttöjen onnittelupiirustukset :)
 

 Töissä on ollu aika normia. Puol vuotta jo takana ja kolme kuukautta edessä.. Suunnitteilla on lähteä opiskelemaan ja hankkimaan vihdoinkin ammatti. Toivottavasti tänä vuonna löytyy paikka myös miullekin :)) Mut tosiaan.. töissä oon jatkana kolvilla polttelua.. enimmäkseen tilaustöitä. Kaks kertaa oon onnistunu jopa polttamaan sormeenkin. Onse kuumaa puuhaa :D

 


Sit oli ystävämme Janin synttärit ja minä tyttö hankin ihanan vaaleanpunaisen kakun ja pinkit kynttilät. Lahjaksi hankimme pari tietokonepeliä. :) Onnittelut Janille vielä ja kiitos kovasti auton korjaus hommista, mitä on joutunut täs lähipäivinä tekemään. :) <3

 Viime viikonloppuna lähdin pitkästä aikaa Annun kanssa kuppilaan :) Joimme ensin yhdet vanhassa wiltsussa (häppäri), jonka jälkeen lähdimme yhdille Apinaan ja sieltä sitten suunnistimme takaisin ja menimme hieman tanssahtelemaan häppärin alakertaan. En muista millo viimeeks oisin tanssinut noin fiiliksissä xD ..varmaan joskus Divassa amis aikoihin :D



Tämä viikonloppu meni lasten kanssa sujuvasti. Perjantaina tehtiin hampurilaisia ja köyhiä ritareita sekä vietimme leffaillan katsomalla koko perhe Spirit - heppaleffan. Oli ihana huomata Adessan ja Rasmuksen reaktiot leffan jännittävien kohtien aikana. Leffaherkkuina muksuilla oli kummallakin 10 karkkia. Lauantaina oli karkkipäivä, mutta koska karkit syötiin leffan aikana, ei lauantaina saatu kuin vanukkaat ja mansikoita. Adessan äiti kävi hakemassa tytön alle tunniksi synttäreille ja sillä aikaa me Rasmuksen kanssa lähdimme kanavansuulle pulkkamäkeen. Seuraksi saatiin Kuutti, Vilja ja Aku :)









Ja viikkoja taaksepäin.. huhtarissa pidettiin Angry Birds -tapahtuma, jossa käytiin pojan, Hannan ja Marian kanssa. Poika pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa hiihtämistä ja tykästyi siihen kybällä. Ei meinannut saada enää ladulta pois xD




Ja sitten: minä ja miun treenaus. Tuloksia näkyy ja kuukaus takana. Senttejä lähteny pois semmosta 2.5-4 senttiä ja painokin puonnut ihan kivasti 3.5kg.. Ei se paino tosin itteäni kiinnosta, vaan se mitä näkyy ulospäin :D Kävin salilla kerran viikkoon ja aloin syömään aamupalan sekä juomaan vettä litran päivässä. Nyt vettä menee puoltoista litraa, syöminen horjuu ja salilla käyty nyt kaks kertaa viikossa :D Kyl tää tästä.. pikkuhiljaa :D Mut pitää sitä välillä muistaa myös herkutella. :))





 Nyt on kuulemma tullut muotiin pitää virkattuja käsikoruja, jotka ajaa vuosien takaisen hikipantaranneke buumin.. Joten päätin sitten virkata itselleni ja Jerelle sellaiset. MUTTA jos joku on kiinnostunut tällaisista, eikä itse jaksa/osaa/halua virkata niin otappa rohkeesti yhteyttä (Insta/FB/Blogi/kasvotusten) ni kyllä täältä saa halvalla omanlaisen :) 2e/kpl

 xoxo Mirkatsu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti